keskiviikko 30. lokakuuta 2013

Keskiviikkogoljatointi

Rengasdippailua.
 Kämmenet säilyy ehjänä, kun käyttää hanskoja.
 Chest to bar.
 Boksihyppyilemään.
 Pullistel.
Suihkuun.

30.10.2013
30 min amrap of
15 ring dips
15 ctb (chest to bar) tai strict pull-ups
25 box jump
20 air squats

8 täyttä kierrosta, yhdeksännestä jäi uupumaan boksihypyt ja ilmakyykyt.

Jee! I heart sporttah! Oli taas huippua ähertää pitkästä aikaa toisten kanssa. Lisäbonuksena reenissä 20 kilon hiekkaliivit ettei vaan olisi ollut liian helppoa. Nu, kodinhoitoon ja tenavien iltapuuhien pariin.

tiistai 29. lokakuuta 2013

2013 Crossfit Invitational

Lyhyesti: Huikeat turnajaiset!

Puolisoni kännykästä. Harmistus ettei hänellä ollut älliä ottaa kunnon kameraa mukaan! ;]

Tultiin Berliiniin turistiksi torstaina Hampurista turisteilemasta. Viikonloppureissusta langon kanssa tuli viikon mittainen perheloma. Saavuttiin paikalle ajoissa ennen porttien aukaisua. Puitteet oli valtavan hienot ja skriinit suuret. Varmasti näkyisi joka suuntaan. Menin lanko-Samin kanssa "alakertaan" seuraamaan heppujen ja daamien lämmittelyitä ja valmistelua. Eipä se paljoa poikennut meidän vastaavista. :-] Yleisössä lieni olevan jonkin verran suomalaisiakin, kun kuului aina välillä kotimaan ykköskieltä puhuttavan. En tiedä miksi, mutta jenkeistä jäi hieman laimea fiilinki, tuntui kuin tyyppien kemioissa olisi ollut jotakin mähnää, vaikka ei ollut. Liekö aikaerosta johtuvaa laimeutta vielä päällä kisapäivänäkin. Joka tapauksessa, oli huisia tsekkailla tyyppien valmistautumista. Palasimme paikallemme, eh... kuuden t-paidan kera. Unohtamatta lapsiamme, jotka myös saavat Games-paidat ylleen, vauvat tarvitsevat hieman lisää kokoa, muutoin häviävät paitojensa sisään.

Meillä oli loistavat paikat. Olisi tietty voinut olla paremmatkin, mutta en välttämättä olisi halunnut saada silmilleni hikipisaroita, riitti hyvin vauvani jojot paidalla... ;] Ääni toistui hyvin, juontajien selostus kuului mainiosti. Yleisö oli mukana tsempaten tasaisesti kumpaakin tiimiä. Tapahtumat näkyivät selkeästi, kännykkäetäisyys on pitempi mitä silmillä nähtävä. Tuomarina taisi olla Crossfit 33100:n tyyppejä, ainakin yhden bongasin judge-merkillä varustettuna.
Skabaajat, suluissa tämän vuoden Games-sijoitus.
Team World: Samantha Briggs(1.), Albert-Dominic Larouche(12.), Frederik Aegidius(15.), Camille Leblanc-Bazinet(16.), Kara Webb(12.), Chad Mackay(11.)
Team Usa: Ben Smith(3.), Jason Khalipa(2.), Rich Froning(1.), Talayna Fortunato(5.), Lindsey Valenzuela(2.), Valerie Voboril(3.)

Tuohan näytti siltä, että amerikkalaiset veisivät suvereenisti koko setin. No eipä niin tapahtunut. Lajit olivat killerimäisen vaativia, linkki. Soutua, kippileukaa, muscle uppia, thrusteria, kahden hengen mavea, max cleania jne. Viimeiseen viidenteen lajiin tilanne oli niukasti amerikkalaisten johtoa. Se oli tosi jännä aivan loppuun asti, kun Usa meni menojaan käsikävelyssä, mutta World sai kiinni madon nyhtämisessä. Kumpikin joukkue tipautti ainakin kahteen otteeseen kyseisen pötikän maahan ja meni aina hetki kun synkkaus tapahtui uudestaan ja punnerrus sen kanssa etenemään. Ihan loppuviimeisessä setissä, weighted lungesissa ratkesi homma. Jenkkien Valerie Voboril ilmeisesti loukkaantui hieman tai ryytyi niin paljon, että loppuun vieminen oli tosi hankalaa. Maailman naiset menivät voiton varmistuttua vielä tsemppaamaan jenkkiherrojen rinnalle, että VV saisi loppumetrin hoidettua. Pääsi viivan yli, sitten pile. Maailma voitti, hurjan hieno turnee! Käsittämättömän hienot skabat. Sanoo mies, jota penkkiurheilu harvemmin evvk. Kannatti todellakin lähteä ja olla. Seuranani oli vaimo, vaimon sisko ja lankomies. Lisäksi meidän tytöt viihtyivät katsomassa myös. :] (Puolisoni lyhyt miete hommasta.)

Kotona eilen katselin tai lähinnä yritin katsella koostetta, mutta voi mitä skeidaa! Gamesin sivuilla oleva video pykii ja lagaa jatkuvasti, flash tai mikä lie kilke kaatuilee, vaikka omalla että vaimoni tehokkailla koneilla koitin katsella ja vielä kirjastossa, jossa tasan taatusti on huippunopea internet. Todella heikko esitys Crossfitin sivuilla, kuulemma livestreami taas pätki ja saittikin kaatuili ja tosi usein tuli monen minuutin pituisia mainoksia. Tosi jee...not. Crossfitin sivuille ei ole myöskään tullut ainakaan kovin helppoon paikkaan löytää lajikohtaisia lopputuloksia. Yleensä noista tulee myös Youtubeen video, että helpottaisi hieman pykimiset, mutta ei ole tullut sinne, tiedä sitten mistä syystä. Eurosportin koostetta katselin, mutta siinä minua ärsytti selostajanaisen jatkuvat really, really, really miljoonatoistot superlatiiviensa kanssa. Argh! Olen iloinen ettei tarvinnut olla games-sivun varassa tai kuunnella Eurosportin lontoonkielistä selostusta.
Naisasiamies minussa myös heräsi, vaihteeksi! :D Kilpailijatsirbuilla pienet kireät mikroshortsit ja tiukka toppi, miehillä löysä t-paita ja löysät shortsit. Miksi niin miksi? Mitä tai ketä se palvelee? Niin, tiedetään, mutta ei kiinnosta katsella kenenkään ahtereita, valitettavasti suurta osaa typeriä uroksia kiinnostaa. Tekniikka ja muut tärkeämmät seikat on ulkoisia juttuja tärkeämpiä. Ne asiat huomaisi vaatetuksenkin päällä, jossa olisi käytetty enemmän kangasta.

Erityisesti pidin hyvistä järjestelyistä ja vuorovaikutuksesta. Lisäksi urheileminen on ihan hienoa, oli mikä tahansa laji kyseessä! Kotiinpaluu tuntui tosi hyvältä, laiva autoinemme saapui eilen Helsinkiin. Hyvä retki! Tällä viikolla taas mun normaalia kaikkea, jota viikon reissu sekoitti. Tai ei mitään sekoittanut, kun oli pelkästään himmailua koko viime viikko ja hyvä että olikin. Olin ennen viime viikkoa tosi ryytynyt ja veto pois, liekö ylikunnon alkua, mutta ei nyt enää sellaista.

perjantai 25. lokakuuta 2013

@ Berliini


Viikonloppureissuksi aiottu muuttuikin kokonaiseksi viikon Saksa-reissuksi ja seuralainen muuttui omaksi perheeksi. En valita, tykkään enempi vaimon ja lasten kanssa nukkua kuin lankomiehen! :D Lankomies ja vaimon sisko tulevat huomenna aamusta tänne myös, koska vaimoni sai hankittua heillekin liput huomisiin skaboihin.

Tätä huomenna. Kuvat Crossfit Gamesin Fb-sivulta.
Team World
Team USA

Paperilla näyttää, että homman vie amerikkalaiset, mutta saa nähdä kuinka helposti. Tuskin helposti ollenkaan, mutta katsotaan sitten. Livenä Cf gamesien sivuilta.

tiistai 15. lokakuuta 2013

Perhe seuraa

Puolitoistavuotias oli mun mukana tänään hallilla reenailemassa. Lapsi kampesi itseään renkaissa, kun laskin niitä alemmas. Kaveri veti vieressä false grippiä toisissa renkaissa, jota tenava alkoi apinoimaan. Tytär veti monta kertaa käsillä itseään ylös, alas, ylös alas.
Mukanani oli myös vauva, jolle 9 kilon pallo oli mieluisa painikaveri. Sen kanssa pistelikin menemään muutaman minuutin innoissaan, vaikka ei ole itse vielä lähelläkään 9 kilon elopainoa! Harmitti, että just tänään mietin ottavani videokameran mukaan, mutta en sitä silti tehnyt. Olisi tullut hauskaa pätkää. Lasten luontaisen kiinnostuksen liikkumiseen ja touhuamiseen kannattaa pitää yllä ja siihen tarjota mahdollisuus. Iput tekevät kaikkea, jos vain saavat mahdollisuuden. Meidän perheessä luultavasti saa.

Viikonloppuna puolisoni onnistui tekemään muutaman b mu:n, kun katseli aikansa minun ähkimistä tangon kimpussa. Tuo muscle uppailu on usealle lapsuudesta tuttua, kun monen koulun pihassa oli näitä rekkejä ja tankoja. Aikuisena painavampana se ei olekaan enää niin helppoa, vaikka siltä saattaa näyttää. Paitsi mun mielestä vaimolleni, joka olisi tehnyt tuotakin siirrettä monta kertaa. En silti saa hänestä kilpailuvastusta itselleni, vaikka osallistuukin aktiivisesti joko ajanottajana, kirjurin tai kuvailijan roolissa tai ihan muuten vain seurana. Sekin on taas yksi iso +++ asia tässä elämässä.
Maailmojen syleilyolo seis, unta palloon.

Tänään saattoi olla 195 kiloa takakyykyssä, saattoi olla myös 206, mutta se fail, kiitos hyvälle varmistajalle. Fiilistelen tätäkin päivää itsekseni yön yli. Aamulla tarkistan etten ole kasvattanut paksua niskaa ja kävelytyyli muuttunut kädet irti kehosta-suuntaiseksi, hyh! Ne on kuitenkin toiset miehet, jotka tempoo tuplasti oman painonsa verran. Noni, nyt sinne makuulle.

maanantai 14. lokakuuta 2013

Vesurin iltasaalis

Pitää syödä hyvin, että jaksaa hyvin.

Aamulla oli otteluohjelmassa krav magaa. Työkaverin kanssa käytiin puksimassa toisiamme yli tunti. Tunnin jälkeen saatiin seuraksi pari muutakin työkaveria ja sitten me muksittiin, potkittiin ja hyökkäiltiin muoviveitsillä toisiamme päin taas liki tunti. Lämmin tuli, hiki tuli, osumia tuli, mutta ei tuntunut missään. Pitäisi keksiä joku muu sana kuvaamaan, mutta en osaa, joten tällä mennään: Kivaa oli!

Iltapäivällä kävin reenihallilla katsomassa kuinka "lapset" siellä pärjäsivät. Hyvinhän he. Seurailin treenejä tunnin. Sitten lähdin koirien kanssa metsään. Kohta nukahdan happiyliannoksen takia. Huomenna on uusi päivä.

perjantai 11. lokakuuta 2013

Sammakkona heilumista

Elämä on hienoa kun voi uida, juosta, levätä, leikkiä ja touhuta lasten ja koirien kanssa, syödä ja tehdä ruokaa, nostaa ja siirtää rautaa, kulkea luonnossa, olla tekemisissä mukavien ihmisten kanssa, sportata ja lukea kirjoja ja... Mulla on monta lempiliikuntamuotoa ja sitten taas muistan ettei niitä niin montaa ole, kun moni lutviutuu keskenään somasti yhteen.

Uiminen, se on ollut yli 20 vuotta kivaa. Uintitekniikkaa kävin hiomassa ipanana uimavalmentajan alaisuudessa vuoden, mutta se jäi tyypin muutettua muualle, sen jälkeen itseminä uin ilman kenenkään ohjeistusta. Tällä viikolla olen käynyt neljä kertää kylämme hienossa uimahallissa ja uiskennellut per laaki 2000-3000 m, se on se peruställi joka menee tunnin sinne tänne puitteeseen jonka altaassa viivyn.

Juokseminen. Tihkusateisessa metsäpolulla hämärässä säntäily on mukavaa, kuten se on vaikkapa kuivalla asfaltilla. Tai juoksuradalla, johin olen vasta viimeisen vuoden aikana päässyt sisään. Aiemmin en varsinaisesti pitänyt juoksuradoista. Nyt tykkään. Juossut olen aina ja olen iloinen ettei ole tullut koskaan mitään rasitusvammaa tai muuta loukkua, joka estäisi sen puuhan. Juoksen keskimäärin pelkällä juoksulenkillä 7-15 kilometriä. Pidempään juoksemiseen ei ole aikaa. Oikeastaan en tiedä syytä. 10 kilometriä sopii mulle, jaksaisin reippaasti enempi, mutta ei ehkä huvita, maratoneja juoskoon ne jotka niistä pitävät. Sekin voi olla yksi syy miksi ei ole koskaan ollut jalkaongelmia.

Oman kropan liikkeillä ja kropan painolla tehdyt suoritteet. Punnerrukset, leuanvedot, l-istunta, käsilläseisontapunnerrukset, astangajooga, ilmakyykyt, istumaannousut, burpeesit, hypyt jne. Perusvoimisteluliikkeitä ja voimailua, ei tarvitse välineitä tai kuntosalia.

Painojen nostelu. Vaikkei kilogrammamäärä tangossa ole tärkeä, on tietty hirmu khuulia kun maasta nousee 200 kiloa ja penkistä ainakin se oma puo. Mut niin, isoja painoja ei kenenkään tule siirrellä, jos tekniikka on päin ahterssonia. Mulla se on pääsääntöisesti hyvää jokaisessa muuvissa, mutta aina välillä ulkopuolinen huomaa jotakin virhetilannetta, jota itse en olisi älynnyt. Siksi kimpassa reenailu on mukavaa, vaikka eniten tykkään yksinäni. Pidän itseäni varsin hyvänä monessa asiassa liikuntojen suhteen, kun urheilusta johtuvia vammoja ei ole tullut ikinä. Selkään tuli joskus 10 vuotta sitten pariksi päiväksi lihasrevähdys, mutta sen vakavampaa ei. Ehkä kertoo siitä, että hommat hoituu fysiologisesti oikein ja se tekniikka...

Crossfitti on kokonaisuutena mun mielestä loistava juttu. Monta lempiasiaa samassa paketissa eri muodoissa monella eri tavalla.



10.10.2013
3 kieppiä:
10 hspu
20 v-sit ups
10 back squat 90 kg
10 pull-ups

Ajattomasti. Tärkeintä himmailu ja hupaus.

Tänään jälleen uimahallissa. Viikonloppunakin hieno elämä taas jatkuu ja toivottavasti ensi viikolla ja niin pois päin.

tiistai 8. lokakuuta 2013

2013 CrossFit Invitational

Maailman paras vaimo sai hankittua jostain jännäpaikan kautta mulle kaksi lippua Berliiniin tämän kuun lopulla CF-skaboihin Usa versus World. Asia varmistui tänään ihan äsken. Uujee!

Lentolippuja ja majoitusta seuraavaksi hankkimaan. Niin ja matkaseuraa! Huolin mieluusti seurakseni jonkun saksan kielitaitoisen, jolla on upea tukka!

torstai 3. lokakuuta 2013

Up in the air

3.10.2013
Filthy fifty
50 box jumps 60 cm
50 (jumping) pull-ups
50 kbs 16 kg
50 (m) walking lunges (askelkävelykyyykky)
50 knees to elbow (polvet kyynärpäihin)
50 push press(=vauhtipunnerrus) 20 kg
50 back extensions (selän ojennus)
50 wall ball
50 burpees
50 double unders
 
Aika (rx'd) 26:39
Puhtia riitti hetken päästä leikkimään köysikiipeilijää. Täytyi päästä läpsäisemään kattopalkissa olevaa päristintä. :] Kivaa taas oli iltapäivällä, mutta ei voi mitään. Parin päivän himmailun jälkeen kunnon rytinää kehiin. Pitkästä aikaa isommassa laumassa, sekin kivaa! Nyt nukkumaan!

tiistai 1. lokakuuta 2013

Muita


Lanko-Samin Fran sujui lempeästi.
Seinää vasten oleva teline ei mahdollistanut kippileukoja, mutta voimamies tekee ne muutenkin!